Sundays With Morrie

Taas vaihteeksi hiljaiseloa. Energia on loppunut ihan totaallisesti. Ei meinaa vapaa-ajalla jaksaa tehä mitään kivoja juttuja saati sitten mitään pakollisia ei niin kivoja juttuja. Oon siis päätynyt hengailemaan hyvien kavereiden kanssa, jossa ei energiaa ihan hirveenä tarvitse. Niin ja onneksi kuntoilusta oon saanu taas kiinni.

Tänään Helsingissä oli ehkä ensimmäinen kaunis kevätpäivä. Ja huomasin, että nurmikkokin jo vihertää. Aamupäivänä menin hyvän lapsuuden ystäväni kanssa brunssille Kallioon, Pacificoon. Olin hieman hukassa, kun nousin ratikasta pois, kun en tiennyt missä tämä ravintola sijaitsi. No tien toisella puolella näin lauman ihmisiä, ja koska olin kuullut paikan suosiosta, osasin ynnätä, että tuon paikan täytyy olla se. Jengi odotti sisäänpääsyä ja kello 11 aikamoinen tunkeutuminen tulikin. Me jonotettiin puoli tuntia, että päästiin ees maksamaan, ja toinen puolituntia et sai ruokaa!

Paikka oli kiva Berliinityylinen, täynä tosin hipstereitä ja muuta Kallio kansaa. Pöytiähän tuolla riittää kyllä mut jonotus on aikamoista. Ruoka oli perusmättöä, suolaista ja makeeta, ja valikoima oli laaja. Hinta ei hirvittänyt, 11.95 eurolla sai ilman alkomahoolia. Kyllä siellä kolmisen tuntia vierähti, mikä oli ihana hyvässä seurassa. Harmi, ettei kameraa tullut mukaan, hauskannäköisestä paikasta olisi kyllä saanu monia hyviä kuvia.

Tämän jälkeen meni monta tuntia auringossa kävellen ja käytiin myös Kruununhaan uudessa asunnossakin. Matkalla myös tuli ilmi, että kaverin mies on remppamies, joten taisi, ainakin toivottavasti, nämä huolet häipyä. Mutta tosiaan energiaa pitäisi silti riittää tuon asunnon remppahomman ja sisustuksen suunnitteleminen! No ehkä tää tarkoittaa, että mä meen just nyt nukkumaan.

Ihanaa sunnuntaita,

Mora

Avainsanat: brunssi, kevät, Pacifico

Pikainen päivitys viimeaikaisista kuulumisista. Vilkas viikonloppu takana, joten näin sunnuntaina kämpän siivouksen ja urheilujen jälkeen sytytin kynttilöitä “lumisateen” kunniaksi ja kävin tonkimaan kirjahyllyäni. Eilisilta tuli vietettyä sekalaisessa seurakunnassa mutta jossa suurin osa oli jotenkin kytköksissä Yhdistyineisiin Kansankuntiin tai muuhun rauhanvälitysorganisaatioon. Olivat tyypit kyllä niin eri planeetalta kuin minä, koska en missään nimessä ihannoi ylibyrokraattista YK organisaatiota, joissa toimenpiteiden valmistelu yleensä johtaa vain konflikteihin ja konkreettisuus puuttuu (tai ainakin toiminta on tehotonta, eli toimenpiteisiin käytetään liikaa resursseja). Mutta illanistujaisseuralaiseni (tai oli pari muutakin eriävää mielipidettä) pitivät YK:tä vastauksena ja pelastuksena kaikkiin maailman ongelmiin.

Mutta eilisillasta inspiroituneena halusin selailla pitkästä aikaa Stiglitzin Globalisation and its discontents -kirjaa, joka käsittelee juuri näitä kansainvälisten organisaatioiden institutionaalisia ongelmia. Harmikseni olen tainnut antaa/myydä/unohtaa sen mutta jotain poliittista luettavaa löysin kuitenkin. Kirja oli perusopus valtiotieteellisen politiikan luennoilta eli Wibergin ja Paloheimon Politiikan perusteet.

Moni minut tunteva on ihmetellyt ääneen, miksi en ole mukana jossain poliittisessa toiminnassa, koska saan aikapitkälti kiksejä yhteiskunnallisesta keskustelusta ja nähtävästi se ei ole myöskään lähipiiriltä jäänyt huomaamatta. Totta puhuakseni olen sitä joskun miettinyt mutta pyöriessäni opiskelijapolitikkojen ympärillä olen huomannut, että ala ei niin ole minua varten. Olen enemmän taka-alalla puurtaja tai estradit ja vallan tavoittelun jätän mieluusti muille. Hyvä virkamies siis, vaikka julkisen sektorin toimimattomuus saa raivon partaalle, että ala vaihtuu varmasti kohta yksityiselle. Mutta tuo Wiberg&Paloheimo kirja antoi vielä lisää syitä, miksi kierrän (puolue)poliittisen kentän hyvin kaukaan.

Eri vaalien alla on häirinnyt, miksi väittelyissä ei pyritä keskustelemaan tai perustelemaan omia kantoja aukottomaksi vaan toistellaan turhanpäiväisiä fraaseja ja vastataan mahdollisimman kaukaa asetettuun kysymykseen. Yleisö huomaa tämän, ja eikö tästä syystä Persut saaneet jytkynsä, kun ihmiset kyllästyi tavallisen politiikan kaksinaamaisuuteen? Ja millaisia muutoksia tuli? Ei sitten mitään! Demokratia toimii kyllä niin hyvin. Mutta tuossa kirjassa (joka on kymmenisen vuotta vanha) käsiteltiin politiikan teoriaa, joka nimenomaa tutkii tapoja, joilla voidaan hämärtää käytyä poliittista keskustelua. Eli tieteellisesti tutkitaan, miten äänestäjiä voidaan parhaiten johtaa harhaa. En voi uskoa

Joo mä höyryän nukkumaan,

Mora

Avainsanat: Paloheimo, politiikka, rauha, Stiglitz, Wiberg

Kevään tulon kanssa ei kyllä valssata vaan mennään enemmänkin kaksi askelta eteenpäin ja heti perään yksi taakse. Oli viikonloppuna taas sellainen räntäsade, joka pisti hytisemään ihan kunnolla. Voisko lumi nyt vaan sulaa, jookos? Onneksi olin suurimman osan viikonlopussa Tukholmassa.

Tukholmassa oli kevät hieman pidemmällä mutta kyllä se tännekkin ehtii! Matkalla opittua; laivalla ei ole kivaa, pelikoneet kusettaa ja jengi on kännissä, Tukholmassa on muutakin kuin vanha kaupunki, johon kannattaa tutustua paljon ennen kuin laiva lähtee takasin, Nobel museo on aika tylsä mutta kahviloiden leivokset ovat taivaallisia Ens viikonloppuna sitten samoja fiiliksiä kotikaupungista Helsingistä!

Aamiainen kuningasperheen kahvilassa

Kauhua,iiik

Nobeleissa riittää ihmeteltävää

Aatelisten asuntoja

Kotimatka

Ihanaa viikkoa,

Mora

Pientä hiljaiseloa täällä blogin puolella, vaikka kirjotettavaa ois riittänyt vaikka mistä. Leffa-arvostelua The Artistista, keikka-arvioita Anna Ternheimistä, Mark Laneganista ja Trio Tetriksestä, monta uutta ravintolaa ja kahvilaa kokeiltu, töissä uusia asioita ihmetelty, jotka hyvin olisi voinut jakaa. Mutta välillä kiire tai laiskuus vie, jotka taitavat olla saman asian kääntöpuolia oikeastaan.

No jos tällä kertaa jotain lyhyestä tästä päivästä. Oli ihana pitkästä aikaa rentoutua vain hyvässä seurassa ja vaikka ei mitään niin erityistä niin voihan niitä arkisia viikonloppujakin jakaa. Vielä kun vasta venyttelin sängyssä hyvä ystäväni soitti ja kertoi olevansa takaisin Helsingissä Afrikan työmatkan jälkeen. Olin ehtinytkin vähän kaipailla kyseistä neitoa, joten päätettiin mennä syömään ja vaihtaan kuulumisia. Neitosella olikin monta erikoista tarinaa kerrottavana, sen verran eksoottisia kohteita ollut matka-agendalla. Mukaan tuli myös yksi latino kaverini sekä paras kaverini, joten hyvä meno oli ainaki taattu. Fannyn ja trocaderon jälkeen päädyttiin Primulaan, josta on tullut hieman vakkari brunssipaikka. Primulassa on se hyvä puoli, että sinne yleensä pääsee. Kun taas muissa brunssipaikoissa ilman pöytävarausta ei ole asiaa. Tämä taas huomattiin.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Primulan brunssin hinta-laatu suhde ei ole ihan kohdillaan. Perusmättöä kyllä ei siinä mitään, ja aika monipuolinenkin mutta jotenkin kuitenkin mitään sanomaton. Ehkä, jos valikoimaan lisättäisiin hedelmiä ja maitotuotteita lämpimien tuotteiden sijasta, niin paikka saisi minultakin paremmat arviot. Ja ne erikoiskahvit vois kuulua siihen 16 euron hintaan, tulisi tätä keskieurooppalaista meininkiä tännekkin.

Useamman tunnin brunssin jälkeen auringonpaiste olikin muuttunut sumuun, joten kävelysuunnitelmat jäivät tältä päivältä. Vaihtoehtoinen suunnitelma olikin mennä ihan vaan kattomaan telkkaria yhden meistä luo (sen jolla on mahtava asunto punavuoressa todella isolla olohuoneella). Telkkaria pitäiskin useemmin katsoa seurassa eikä yksin, jotenkin sillon siinä on enemmän järkeekin. Telkusta tuli Anthony Bourdain matka-ruokaohjelma Vietnamista, mikä oli kyllä hämmentävää katsottavaa. Miten paljon se vetikään erikoista ruokaa yhden päivän aikana, mitähän mahatauteja sekin on kokenut. Toiseksi tuli katsottua dokumentti Ihmiskunnan sukupuu, jossa käytiin läpi New Yorkin Queensissä asuvien geeniperimää. Jenkeissä voisi tietysti opettaa sitä evoluutiotakin kouluissa, koska alkoi ärsyttää se hämmästely kuinka me kaikki ollaan 99,3 prosenttisesti geeniperimältä samanlaisia. Ja se 0,7 vois lopettaa kahnailemasta.

Ilta päättyi vielä spinning tuntiin mikä oli liikaa ravitulla kuvulla ihan tuskaa. Mutta lisää tällaisia viikonloppuja, kiva olla välillä hyvälläkin tuulella sunnuntaisin

Mora

Viime viikonloppuna elettyä elämää oli vuosisadan Kallion baarikierros. Tarkoituksena oli viedä eräs meksikolainen herrasmies tutustumaan Helsinkiin pintaa syvemmälle. Tämä herra, kun on enemmän tutustunut tähän pääkaupunkimme skumppabaariympäristöön, joten oli vaihteeksi vuoro ottaa hieman kaljatuoppia kätöseen tämänkin herran. Ja ainakin Kallion hintataso miestä lämmitti. Muuten herra oli niin humalassa, että ei tietoa, miten kaupunginosa muuten teki vaikutuksen.

Kallion kierros aloitettiin hellävaraisesti astumalla ensin Porthaniankadulla olevaan Oivaan. Oivahan olikin leppoisa istuskelupaikka, tosin hinnat olivat lähempänä keskustaa kuin mitä myöhemmin illalla löydettiin. Kello löi lähemmäs kahdeksaa mutta Kallio ei petä, humalaiset kanttikset olivat mikin varressa laulamassa serenoitaan. Oivassa saatiin myös paikallistuntemusta, kun kaverin tuttu liittyi seuraan. Hän johdattelikin meidät Vaasankadulle, missä se oikea Kallio taitaa lymytä.

Vaasankadulla oli jokin baari, josta löytyi illan ensimmäinen tuoppi alle kolmeen euroon. Paikan nimen olen totaallisesti kuitenkin unohtanut. Jos joku tietää, mikä baari on Siimabaaria vastapäätä niin laittaa kommenttia! Ei löytynyt Googlettamalla, Helsinkiin tarvitaan ehdottomasti sellainen Eat.fi tyylinen sivusto mutta baareille. (paikka saattoi olla Molotow, nyt kun karttaa katon…) Paikka oli kuitenkin ihan viihtyisä, hyvin pieni eikä juuri musiikkia kuullut. Tästä matka jatkui vastapäätä olevaan Siimabaari.

Siimabaari, johon mahtuis ehkä 15 asiakasta yhtäaikaa, oli aikamoinen. Paikkana ihan kiva, Jukeboxista sai vanhoja hittejä ja paikan pitäjä oli iloinen mutta meidän kanssa samaan aikaan paikalle sattui kaksi hyvin ylpeää Perussuomalaista (ja jutuista päätellen sitä rasisitista siipeä edustavaa joukkoa..). Itse olen liian kaupunkilaistunut vihreäksi tai kokoomuslaiseksi, että oli ihan hyvä kuulla niitä muitakin ajatuksia, vaikka mistään ei samaa mieltä oliskaan.

Siimabaarissa hetken jukeboxia soitettuamme piti lähteä taas kadulle ja etsimään seuraavaa paikkaa. Tässä vaiheessa ilta oli jo sen verran pitkällä, että baarit alkoi täyttymään eikä meidän suurelle porukalle meinannut löytyä tilaa. Päädyttiin siis Fairytale:iin, jossa kyllä myös oli rankka meno mutta juuri ja juuri mahduttiin sisään. Täällä sit hyvä ystäväni päättikin vetää pahimmat kilarit sitten viime vuosisadan, joten tunnelma alkoi latistua. Baarissa oli kyllä muuten hyvä meininki, humalaista joukkoa ja vanhoja yheksänkymmentä luvun hittejä

Ilta päättyi sitten kuin päättyi Relaxiin tai vastaavaa, jossa sitten olikin tämän ystäväni hermostumisen huipennus, jota yritettiin porukalla selvitellä. Paikasta en näin ollen muista mitään muuta kuin että yhdellä seinällä oli rohee kuva Bob marleystä ja toisella Michael Jacksonista.

Mitä tältä reissulta opimme: 1) Liika alkoholi saa hyvin suuria ristiriitoja kavereittenkin välille aikaiseksi 2) Koska en juo, mene ihmeessä kotiin ennen kuin ihmiset ihan sekoaa!

Mora

Viime viikon loppupuolella pääsin työni puolesta osallistumaan kansantaloustieteen päiville Vaasaan. Kyseessä oli ensimmäinen “verkostoitumis”tapahtuma urallani. Olen aina jännännyt, että mitenköhän pärjään moisissa tilaisuuksissa, jossa tulee kumarrella auktoriteettiä ja tietää jokaisen professorin ja virkamiehen viimeisimmät tutkimukset. Itse taas olen  ollut aina huono verkostoitumaan, esittämään kiinnostunusta, jos en sitä ole ja esittelemään itseni tuntemattomallekin Mielelläni höpisen ihmiselle kuin ihmiselle, mutta oman ansioitteni esittely ja muiden ansioitten eksplisiittinen tiedostaminen on aina ollut hankalaa. Kuitenkin tällä alalla olisi tärkeätä hieman tuntea ihmisiä ja jäädä heidän mieleensä, niin reissuun lähdin ja parhaani tein.

Kansantaloustieteen päivät ovat vuosittain järjestettävä tapahtuma jossain yliopistokaupungissa. Tilaisuus on ympätty täyteen eri seminaareja ja workshoppeja, yleensä yksi paneeli ja pari kunnialuentoa. Osallistujat ovat aikapitkälti yliopistojen tai virkamieskannan kansantaloustieteilijöitä, en tainnut yhtään yksityisen puolen edustajaa tavata. Osallistujia pyydetään lähettämään oma paperinsa, jonka he sitten esittelevät jossakin sessiossa ja saavat palautetta. Näin ollen etenkin jatko-opiskelijoilla kannustimena on saada palautetta käynnissä olevasta tutkimuksesta. Kai se virkamiehelle ja professoreille myös on hyvä saada ulkopuolista palautetta mutta valitettavasti vaikutti, että opponentit tai yleisö ei ihan hirveän tarkaavasti seuranneet esitystä. Johtuen ehkäpä siitä, että aihepiirit oli välillä hyvin kaukana omasta erikoisalasta.

Odotin siis paljon tieteellistä diskurssia tapahtumalta mutta pahoin tuli mieleen yliopiston luennot, joissa kiinnostus oli minimissään. Ainakin omat kolleganit odottivat enemmän iltaohjelmaa, jolloin järjestävä yhdistys tarjosi juomat ja ruuat. Työpaikathan yleensä kustantavat “koulutusmatkat”, jolloin osallistujat nauttivat kaikesta kyllä rahan edestä. Ruokailu olikin tosi kiva, Vaasan Bacchussissa, ei yhtä hienoa kolmen ruokalajin illallista olekkaan aiemmin saanut. Mutta tämän jälkeen oli ihan pakko lähteä hotellille nukkumaan, koska mielestäni ei ole ollenkaan siistiä katsoa keski-ikäisiä perheen äitejä ja isiä rymyämässä vapaalla viikonloppunaan.

Niin tosiaan paikkakuntana oli Vaasa, eli pääsin tutustumaan hieman Pohjanmaahan. Puukkojunkkareista ei ollut tietoakaan, ainoastaan ihania ihmisiä joka puolella, mitä Helsingissä useasti kaipaa. Tällaisia reissuja tarvitaan, että etelän meininkiä jaksaa aina vähän pitempään katsoa ennenkuin jokin pikkukunta (tai tulevat suurkunnat) tämän tytön vie mukanaan.

Mora

Avainsanat: Kansantaloustiede, työ

Auts. Tammikuu ei vielä loppunut ja uuden vuoden lupaus osittain rikkoutui. Lupasinhan kirjotella tänne mietteitä joka sunnuntai ja nyt pariin viikkoon en ole niin tehnyt. Onneksi toinen uuden vuoden lupaus kompensoi, koska lupasin myös, että aikataulutan asioita hieman vähemmän ja nautin hieman enemmän.

Tiistaista on tullut hiihtopäivä, tai suksien ulkoiluttamispäivä, koska hiihdolta se ei aina välttämättä näytä, kun on huono kunto ja perinteisen hiihdon tekniikka. Luistellen se jo näytti menolta ja meiningiltä. Mutta ihan parasta noissa retkissä on se luonto, mitä en ikinä uskonut Helsingin ydinkeskustan läheisyydestä löytäväni!

Lapissa hiihtäessä yleensä on termari täynnä minttukaakaota, jota voi sitten jossain pahimpaan kylmyyteen nautiskella. Mutta näin kaupunkioloissa luontevinta on mennä johonkin kahvilaan. Hyvä säkä kävikin, koska sisko oli bongannut nurkan takaa kotoani eli Etu-Töölöstä Fredalta uuden kahvilan, Kawa Café. Paikka osoittautui helmeksi! Sisustus kahvilassa oli ihana, rauhallinen ja siisti, taustalla soi hyvä musa, paikka tarjoilee luomu- tai reilun kaupan tuotteita sekä myös superfoodeista tehtyjä smoothieta. Toivottavasti tämä paikka säilyy täällä kauan, koska näin ihanassa paikassa voi todella rentoutua hyvän lehden kanssa (lehtivalikoimassa oli ainaki Monocle, jota en ole koskaan tavannu muista kahviloista, vaikka ulkomailla se on lähes jokaisessa lukukahvilassa) samalla kun nautiskelee lasillisen teetä tai kahvia. Ja pisteenä iin päälle, tällä hetkellä paikassa saa koota oman laskiaispullan marianne-, nougat-, tai tavallisesta kermavaahdosta, sekä mantelimassasta ja hillosta!

Viime viikko oli jännittävä. Töissä alkoi erittäin mielenkiintoinen projekti, ehdin käydä inspiroitumassa näyttelyissä ja valokuvata ja sunnuntaina oli vielä presidentinvaalit. Viimeisestä mainittakoon, että vaikka olisi kamalasti sanottavaa kyseisistä vaaleista, niin ehkä kannattaa antaa näiden höyryjen ensin hälvetä ennen kuin alkaa analysoida tarkemmin. Työprojektista voisin kirjoittaa ehkä vähän lähempänä julkistusta ja valokuvia mieluummin esittelen kuvallisessa muodossa mutta vielä pitää opetella, miten kuvia saa tänne kauniisti laiteltua. Joten kirjoitetaanpa tänään musiikista. Elokuvien ja kirjojen jälkeen se taitaakin olla luonnollinen jatkumo.

Lauantai-illalla jaksoin matkamessujen ja sushi-illallisten jälkeen vielä raahautua Nosturiin, jossa Chisu veti konsertin. Chisun viimeisemmän albumin julkistuksen jälkeen löysin tämän uskomattoman sanoittajan musiikin, joka on tuonut riemua, kaihoa, toivoa ja rauhaa mieleen niin monet kerran. Ja nähtävästi olen ehtinyt myöskin aiheesta mesota sen verran paljon, että eräs kaunis päivä oli pöydällä ihana kukkakimppu ja liput keittiön pöydällä odottamassa. Ihanaa, kun sisko jaksaa ja osaa ilahduttaa niin täydellisesti.

Vaikka livemusiikkia on erittäin kiva kuunnella, niin harvemmin klubeilla tulee pyörittyä. Olen nimittäin rock n roll nerd kuten Tim Minchin.  Tykkään nukkua. Paljon. Vähintään 9 tuntia yössä. Ja tykkään herätä aikaisin, kun kaupunki vasta on heräämässä ja on koko päivä edessä. Ja jos sänkyyn pääsee vasta puolen yön jälkeen, on seuraava päivä minun osaltani menetetty. Myönnettävä se on, vaikka kuinka haluaisin olla hip ja viilee ja hengata muusikkojen kanssa ja tutustua yöeläjiin niin ei se vaan enää kannata. Lauantai oli siis harvinainen poikkeus, kun raahauduin sinne Nosturiin, ja kyllä kannatti.

Chisu on nimensä mukaisesti kissa. Niin kaunis ja karismaattinen herkkä nainen, että ei voi kuin ihailla kaukaa. Vaikka Kohtalon oma ja Veneretki  on soinut useasti napeissa, kun kaupungilla viiletän, niin vasta tuolla keikalla tajusin, miten ihania hänen sanoituksensa ovat. Vai mitä olette mieltä?

Airot mun käsissä veneessä istun
Kun oikeella vedän mä oikeelle liikun
Kunpa elämä toimisi näin
Veis mut minne haluun eikä myrskyjä päin
Silti just tällä hetkellä ei taivaal oo pilven häivää
Ja mä oon veneretkellä keskellä tyyntä päivää
On vapaita linnutkin käsivarsilla tuulen hennon
Jos se kantaisi minutkin, niiden mukaan lähtisin, vannon
Chisu:Veneretki

Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia
Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja
Kaikkialla huokausten kera toistettiin:
Miksi se yhden hengen vaati
ennen kuin me muistettiin:

Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan
Chisu:Yksinäisen keijun tarina

Ihanuutta. Kuten maanantait (:
Mora

Viime viikolla eräs lounastauko meni kuunnellessa vanhempien työkavereitteni ajatuksia siitä, millaista on nykyään olla naisekonomisti. Vaikka ekonomistien joukossa on naisia korkeillakin paikoilla, niin silti noin 80 prosenttia työkavereista on miehiä. Itse en ole koskaan nähnyt sitä mitenkään ongelmana ja olenkin aina ajatellut, että osaavalle tyypille riittää korkeitakin virkoja sukupuolesta riippumatta. Tämä ajatus kuitenkin sai aikamoisen teilauksen naistyökaverieni osalta, koska kuulemma miesten saunaseurat yms. edelleen johtavat naisten diskriminointiin. Itse en ole vielä sitä kokenut ja pitäydynkin siinä mielipiteessä, että minullakin on mahdollisuus edetä urallani, vaikka nainen olenkin. Ehkä tämän keskustelun jälkihöyryissä päädyin viikonloppuna vuokraamaan elokuvan, joka kertoi hieman erilaisesta maailmasta, jossa naisen asema työelämässä oli kiistämättä huonompi kuin nykyään.

Nigel Colen ohjaama Tehtaan tytöt oli viihdyttävä ja samalla hyvin informatiivinen elokuva 60-luvun Englannista ja tehdastyöstä. Fordin tehtailla työskentelevät ompelijanaiset ovat kyllästyneet palkkatasoon, joka ei arvosta heidän osaamistaan ja menevät lakkoon. Lakkoilijoita ei ollut kuin hieman alle 200 mutta tästä huolimatta Fordin tuotanto tehtailla pysähtyi, ja auttoi osaltaan nostamaan naisten asemaa tehdastyöntekijöinä.  Lakon tukijaksi kääntyi myös työministeri Barbara Castlen, jolloin lakon seurauksena Englantiin saatiin asetettua laki tasaveroisen palkan puolesta. Perustarina ja henkilöt elokuvassa ovat tosia mutta luonnollisesti elokuvaan on lisätty juonenkäänteitä myös käsikirjoittajien omasta mielikuvituksesta. Henkilökohtaisesti nämä ihmissuhdedraamat eivät kiinnosta, koska viime aikoina olen nähnyt hieman liikaa elokuvia, joissa sama tarina toistuu.

Hienointa koko elokuvassa oli eräs kohtaus, joka oli kuin omasta elämästä muutaman vuoden takaa (tosin minä en keksinyt samanlaista vasta-argumenttia kuin päähenkilö). Kohtauksessa päähenkilön, Ritan, aviomies yrittää estää ja päättää vaimonsa lakkoilun ja naisasian puolesta puhumisen. Hänen mielestään Ritalla ei ole mitään valittamista, koska hänellä on aviomies, joka huolehtii, ei lyö, ei ryyppää eikä vietä öitä poissa kotoa ja näistä syistä Ritan pitäisi jäädä kotiin. Rita kuitenkin vastasi, että niinhän asioiden kuuluisikin olla ja näistä syistä naisen ei tarvitse erikseen olla kiitollinen miehelleen. Itse olin, jo onneksi aikaa sitten, tosi huonossa parisuhteessa, jossa entinen avopuolisoni sanoi minulle usein, kuinka minun tulisi olla erityisen kiitollinen siitä, ettei hän petä minua (tosin jaksoi juhlia ja juoda), koska muut miehet tekevät niin. Hetken yritinkin elää hänen kanssaan ja olla kiitollinen mutta loppupeleissä ei se niin kuulu mennä ja onneksi oma tie löytyi muualta.

Avainsanat: elokuvat, naiset

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin joululahjapaketit sisältävät pelkästään kirjoja. Eikä siinä mitään, jouluna onkin aikaa lueskella. Tänä vuonna pääsin kuitenkin käsiksi joululahjakirjoihin vasta loppiaisena, koska varsinaiset joulupyhät menivät viime vuonna saatuihin kirjoihin tutustuessa. Riikka Pulkkisen Totta ja Mario Vargas Llosan Tuhma tyttö odottivat vuoden kirjahyllyssä, koska vuoden aikana lukuinto rajoittui hyvin eri tyyppiseen kirjallisuuteen. Näistä kirjoista voisi lyhyesti vain todeta, että Totta on hyvin kaunis kertomus kun taas Tuhma tyttö oli hieman liian jännityksetön ja pateettinen.

Johtuen todennäköisesti siitä, että valmistuin vihdoin ja viimein muutama viikko ennen jouluaattoa, oli joulupaketeissa hyvin opiskelu -tai sen päättämis- aiheisia kirjoja. Toisessa paketissa oli kirja nimeltään Aleksanterin opettaja Annabel Lyonin kirjoittamana, josta en ole päässyt ensimmäistä kappaletta pidemmälle, koska raisu kieli pistää ärsyttämään. Toisena kirjana, jonka nyt loppiaisviikonloppuna luin, oli Kaari Utrion Oppinut neiti. Harvemmin olen näitä Utrion suurruhtinaskuntaan sijoittuvia kirjoja lukenut. Ruman kreivittären muistan lukeneeni mutta kirjan tapahtumista ei juuri ole muistikuvia.

Oppinut neiti kertoo fiksusta, kouluttautuneesta mutta vaatimattomista oloista tulevasta Sofiasta, joka 1800-luvun alkupuolella lähtee Pietarista kotikonnuilleen Lappiin ja sieltä Etelä-Suomeen. Kuvioihin tulee tietysti mies Christian, aatelinen ja rikas.  Christian ja Sofia rakastuvat toisiinsa mutta tuon ajan yhteiskunnassa tämän parin pitää voittaa muutama este ennen kuin auvoinen yhteinen tulevaisuus koittaa. Juonessa näin ollen ei ole mitään sellaista, mitä ei olisi jo useammissa elokuvissa ja kirjoissa käsitelty.

Vaikka juoni ei Oppineessa neidissä erityisen kiinnostava ollut, niin kirjan kuvaukset eri paikoista olivat ihania. Ensi kesänä itselläni odottaa useamman viikon Lapin matka, joten kuvailut Lapin luonnosta inspiroivat erityisesti. Toisaalta oli hauska lukea Helsingin aatelisten paikoista, ja verrata niitä, mitä niiden tilalla on nykyään. Joten ehkä jollakin tasolla tämä epookkiromaani vei mukanaan. Niin ja lukukokemus toimi myös hyvänä lukion historiantuntien kertaajana.

Jos tämän kirjan on jo lukenut tai aikoo lukea, kannattaa ehkä vierailla Kaari Utrion Facebooksivuilla, koska siellä hän selventää monia käsitteitä ja kertoo muutenkin taustatyöstä, jota romaanejaan varten hän on tehnyt. Eikö muuten Utrion jostain kirjasta ole myös tehty televisiosarja YLE:lle vai muistanko ihan väärin?

Mora

Ps. Osoitteessa http://www.kaariutrio.fi/oppinut/index.html ihan mahtavia kuvia kirjan tapahtumapaikoista.

Avainsanat: Kirjat, Oppinut neiti, Utrio